lauantai 27. heinäkuuta 2013

Apinointia

Otin vaarin Madam B.C:n vinkistä Lidlin leimasimista. En aivan tiennyt käyttököhdetta leimasimen ostaessani, mutta voihan sillä ainakin siististi laittaa nimensä koulukirjoihin. Eli olihan se ihan tarpeellinen ostos, olihan. Leimasin paketti oli tosi kiva, mukana tuli kaikki tarpeellinen ja paketissa oli hyvät häyttöohjeetkin. Leimasin merkkejä ja kirjaimia on paljon.


Apinoin myös niin vanhan jutun kuin tölkin päällystämisen kynätelineeksi. Kiinnitin kankaan kuumaliimalla tölkin ympärille ja taitoin reunoja hiukan pohjanpuolelle ja sisälle, jotta lopputulos olisi mahdollisimman siisti.


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Puuleluja

Rakastan puuleluja, ne vaan ovat aivan mahtavia! :) Käytin tilanteen hyödykseni ja tein töissä hiljaisina aikoina pari lelua kaikenlaisista puupalikoista ja muusta sälästä.






Pikkunorsu syntyi suorakulmaisesta puupalikasta johon tein jalat pyykkipojista ja korvat pyöreistä puunapeista. Kärsän ja hännän tein nahasta, silmät puuhelmistä ja korviin laitoin vielä punaiset napit. Osat on liimattu puuliimalla yhteen, lukuunottamatta kärsää ja häntää jotka naulasin pienillä nauloilla.


Traktorin tein vastalauseeksi niin suositulle laivalle, joita lähes kaikki pojat rakentelivat. Siitä tuli jopa hienompi kuin olin odottanut. Takana on jopa tuplavalot, rekisterikilpi sekä koukku. Renkaat tietenkin pyörivät kun en hakannut nauloja pohjaan asti.


Mietin että jotain vielä kuitenkin puuttuu ja pitihän sitä sitten tehdä työkoneelle myös peräkärry. Tein oikein vanhan puisen kärryn jossa kuljeteltiin "tukkikuormaa" joka oli tehty ihan pienistä oksanpätkistä.


Eivätkö ne olekin mahtava pari! :) Nyt kun olisi esim. kummipoika niin olisi mahtava lahja hälle.

Tässä taas näkee kuinka yksinkertaisista palasista pystyy mielikuvituksen kanssa kokoamaan mitä hienompia asioita. :)

Kateus on luonnollista

Voi että kun minäkin osaisin, kerkeisin ja voisin... Yllättävän paljon tulee ajateltua että kunpa minäkin kun kerta tuokin. Olen hieman kateellinen kun seurailen toisia blogeja ja ihmisiä, tuntuu etten itse saa mitään aikaiseksi siinä ajassa kun joku muu on väkertänyt jo vaikka mitä. Noh myönnän, taidan olla vähän laiskan puoleinen joskus, mutta olen myös ollut töissä koko kesän eikä sekään mitään ihan rentoa puuhaa ole.

Minulla on välillä paljonkin ideoita mitä kaikkea voisi/pitäisi tehdä, mutta sitten on aina se jokin 'mutta' ja projekti tyssää siihen. Pitäisi sisustaa kotia, MUTTA kotini on niin hirmu pieni eikä innosta satsata rahallisesti paljoa. Pitäisi tehdä pupusille kunnon laitos ruokia ja vessaa varten, MUTTA puuttuu tarpeita tai työkaluja. Pitäisi ripustaa seinälle jotakin, MUTTA ei ole A-tikkaita taikka rohkeaa kiipeilijää.

Olen kyllä myös sellainen että minulle tulee kausia jolloin saan vaikka mitä aikaiseksi, niitä vain saisi olla hiukan useammin mielestäni. Ehkä tarvitsisin jonkun hieman potkimaan hellästi pyllylle että saisin paremmin asioita aikaiseksi. :) Väsyn myös helposti materiaalien etsimiseen, olisin innoissani kierrättämässä kaikenlaista, mutta se tekee monesti, ainakin minusta, projektin etenemisen vieläkin hitaammaksi ja vaikeammaksi. Mistä esim. näitä puulavoja voisi kysellä? Siitähän saisi puutavaraa jota voisi käyttää hyvinkin monella tapaa.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Rannekoru kertaa kaksi


Halusin kokeilla taas jotakin uutta. Tein itse koruhelmiä Cernit-massasta ja kokosin ne rannekoruiksi.


Tein ensin palloja, punaisia ja vihreitä. Tein myös pötköjä joissa sisus on punaista sekä vihreää ja pinta valkoista, näin saan valkoisia ympyröitä erivärisellä sisuksella.

Pahoittelen kuvieni laatua...
Punaisiin palloihin laitoin paloja vihreästä tehdystä pötköstä ja vihreisiin punaisesta.


Pyörittelin pienet palaset mukaan palloon niin että pinnasta tuli tasainen. Tämän jälkeen muotoilin helmet kulmikkaammiksi.

Lisäksi tein pieniä ja pyöreitä helmiä mustasta massasta välihelmiksi. Reiät tein korutöihin tarkoitetulla metallilangalla, olisi varmasti parempikin keino, mutta en sillä hetkellä keksinyt muuta kotoani ja halusin helmet valmiiksi. Nyt minulla on muovisia hammastikkuja joilla reikien teko helpottunee.


Helmet yhdistin Tigeristä ostamallani venyvällä ja ohuella muovinauhalla. Tarkoitus oli alunperin käyttää vahvempaa kuminauhaa, mutta eipäs sitten onnistunutkaan. Korusta tuli kuitenkin mielestäni parempi kuin odotin. :)


Aika hieno vai mitä. :)


Tein myös punaisista palloista kootun korun. Pyörittelin suunnilleen samankokoisia palloja joihin laitoin läpi menevän korulangan jonka päihin tein lenkit. Toiseen päähän tein valmiiksi ennen pallon lävistämistä ja toiseen päähän vasta paistoin jälkeen, jottei palloon tule kolhuja. Yhdistin pallot lenkeistä.


En halunnut laittaa tavallsita korulukkoa, joten tein sellaisen itse kuminauhasta. Tein yhteen palloon kolon johon sain liimattua kuminauhan päät saaden lenkin jonka voin pujoittaa viimeisen pallon yli.


Massailua

Olen jälleen hieman viisaampi kuin viimeksi. Heti pieni pläjäys faktaa. :) Olen hieman tutustunut näiden viimeksi mainitsemieni polymeerimassojen(mm.Cernit, Premo) maailmaan. Näitä massatöitä voi maalata vesiliukoisilla askartelumaaleilla uunittamisen jälkeen ja massoilla on omia lakkoja, mutta on myös yleisesti askarteluun tarkoitettuja lakkoja joita voi myös käyttää töiden lakkaamiseen.

Tein yhden kokeilun tänään. Tein rannekorun uunittamalla massalevyn taivutettuun muotoon. Olen aika tyytyväinen ottaen huomioon että tämä on ensimmäinen itse tekemäni. Tein tämänkin omasta päästäni, en edes tiedä liekö tämmöiseen jossakin ohjetta. Jos sellainen ohje löytyy niin olisi hienoa katsoa miten joku muu sen saa onnistumaan. :)

Kuvat kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, joten olkaa hyvä.


 Ensin tein mustasta massasta alustan johon tein vaaleanpunaisesta haluamani kuvion. Kuvion idea tuli muuten vanhoista muumilakanoista jotka ovat parhaillaan kuivumassa. :) Sitten kaulitsin levyn tasaiseksi. Laitoin levyn uuniin pystyasennossa ja tueksi vessapaperihylsyn.


Tässä koru on valmiina. Massa on uunissa käynnin jälkeenkin aika joustavaa, kun on noin ohuena, mutta pitää kuitenkin muotonsa. Hieman siitä muodosta tuli epätasainen, koska tuollaista pehmeää levyä on vaikea laittaa pystyyn ja täydelliseen asentoon. Ehkä se jonkun vähän paksummassa ranteessa näyttäisi hiukan paremmalta.


torstai 27. kesäkuuta 2013

Kesäinspis

Tulin töistä kotiin, aloin purkamaan kauppakasseja kun Pellava pomppii jalkojeni juureen. Ihmettelin miksi neidin korvat ovat märät, kokeilin ja huomasin niiden olevan mullassa. Seuraavaksi löydänkin kivan sotkun ikkunan alta.

Pellava on alkanut pomppimaan korkeuksiin ja unohdin laittaa tuolin pöydän alle. Pikkuinen oli loikannu tuolin kautta pöydälle ja kukkalaudalle, tiputtanut kaksi kukkaa ja rikkonut kukkaruukut, kastelukannukin oli tippunut. Kasvit on popsittu hyvällä ruokahalulla, yksi kukka luultavasti vielä tervehtyy, mutta muista ei ollut enään oikeastaan mitään jäljellä.


Minulle on tullut taas vaihteeksi kova into tehdä kaikenlaista. Olen suunnitellut ja hankkinut lisäystä sisustukseen(siitä kerron lisää kunhan saan jotain valmiiksi :), ja uutuutena olen innostunut cernit-massoista. Olen tehnyt jo vaikka mitä ja suunnitteilla on vielä lisää. Tässä jo valmistamiani koruja, suurin osa odottaa vielä kiinnitystä itse koruosioihin kuten koukkuihin tai ketjuihin.



 Yksi ensimmäisiä omasta mielestäni parhaita töitä oli tällaiset kakkukorut. Ihan niin perus juttu mitä vaan cernit-massakorujen maailmasta löytää, mutta mielestäni niin kiva tehdä ja näyttää ihanan makoisilta. :)


 Alussa tuli kokeiltua juttuja jotka epäonnistuivat. Kuitenkin säästeliäänä laitoin epäonnistuneet työt talteen ja keksinkin niille aika nopeasti uuden tarkoituksen. Tein jämistä itselleni työkaluja massan muokkaamista varten.


Olen niin tyytyväinen näihin jäätelöihini! Olivat aika haastava, mutta jotenkin vain sain ne onnistumaan mielestäni todella hyvin. :)


Pikkuinen auto oli vain hassuttelua ja siitä tuli aika hauska Autot-elokuvan autojen kaltainen symppis. Kirjatkin olivat hauska idea ja yllättävän paljon ne kirjoilta näyttävätkin.


Donitseja olen tehnyt kahta kokoa, pienemmät ovat tulossa rannekoruun ja isommat korvakoruiksi.




Vaahtokarkkien molemmat värit olen itse sekoittanut värien puutteessa. Vaalensin tummempia punaista ja sinistä valkoisella massalla. Pienet ovat tulossa rannekoruun. Idea tikkareihin tuli kun sekoitin vaaleampaa punaista ja se oli vielä kivan raidallista. Ihan hauskat niistä tulikin.


Hillakorvikset ovan mielestäni aivan ihanan väriset ja näköiset. :) Mielessä olisi tehdä vähän lisääkin ehkä hiaman eri työtavoin ja muutenkin kuin korviksia. Omput on yksiä ihan ensimmäisiä onnistuneita töitä.



Tässä tämmösiä pieniä kokeiluja ja rannekorua varten ajateltuja pieniä juitsuja.

Olen kyllä aika tiukasti koukussa näihin massailuihin. Jos joku tietää miten tai millä näihin massoihin voisi maalata niin että se pysyy niin olisin iloinen siitä tiedosta. :)

Ostin ensimmäiset massani Clas Ohlsonista, olivat semmoisessa paketissa jossa oli useampaa väriä. Pakkaukset oli pienempiä kuin yksittäin myytävät cernitpaketit. Nyt ostin lisää massaa Tiimarista ihan yksittäisinä paketteina ja huomasin että niissä massoissa on ihan tosi suuri ero. En tiedä oliko ne ensimmäiset vain kuivahtaneet vai mitä. Nämä uudet massat ovat todella notkeita ja "kosteita", kaikki sormenjäljet jäävät todella helposti ja ruusunkin kun tein niin palaset tavallaan sulautuivat kiinni. "Vanhat" massat ovat lohkeavaa tyyppiä ja niitä saa pyöritellä hiukan ennen kuin niistä kannattaa mitään alkaa tekemään. En todellakaan tiedä minkälaista massan kuuluisi sitten olla ja olen vähän ihmeissäni. Ehkä seuraavaksi kokeilen etsiä Fimo-massaa ja testaan millaista se on, tuo venyvä ei ole minun suosikkini...


Töissä pääsin ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemaan ja tutustumaan hamahelmien ihanaan maailmaan. :) Harmi ettei löydetty sellaista "piikkialustaa" johon helmet saisi kivasti järjestettyä ja pysymään paikoillaan. Tein sitten niin että järjestin helmet pöydälle leivinpaperin päälle lähelle silitysrautaa ja toivoin parasta. Olen ihan tyytyväinen lopputuloksiin, vaikka helmet eivät ihan järjestyksessä pysyneetkään. Autollakin on suu, hih. :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kauhistuksen kanihäkki!

Voi kauhistuksen kanihäkki! Kuinka kauan onkaan mennyt kun olen viimeksi tännekin kirjoitellut, en kehtaa edes katsoa..! Jospa nyt kuitenkin yrittäisin parantaa tapojani edes hiukan ja kertoa hieman edes osasta tekemisistäni.

Tässä nyt hieman lyhyemmin monenlaisesta ja joistain sitten vielä erikseen hiukan paremmin.

Päätimme Kismon ja Pellavan kanssa luopua kokonaan häkistä. Häkki oli hankala pieneen asuntoon ja melko tarpeeton muutenkin. Keksin tehdä tällaisen nurkkauksen jossa toteutuu kaikki samat toiminnot kuin mihin häkkiäkin on meillä käytetty. Telineen saa kivasti nurkkaan eikä vie ylimääräistä tilaa. Ylle tulee heinät, alle vessaloota sekä sivuille vesipullo kalkki ja mineraalikivineen.

Pellava tykkää hyppiä eriskummallisiin paikkoihin.

Pupusien kesäkausi alkoi ja pääsivät omatekoiseen pihahäkkiin! Ja voi sitä riemua kun sai olla raittiissa ilmassa eikä ollut kauhian kuuma kuten kaupunkiasunnossa helposti voi tulla.

Rakennelma valmis, sisustus uupuu.

Pääsin vihdoin kutomaan ihan ekan ja oman mattonikin. Käytin lahjoituksena saamiani kuteita ja matosta tuli aikas täydellinen pieneen 60-luvun keittiööni.

Räikeähkö, mutta sopii kuin nenä päähän.

Pääsin myös tutustumaan paikalliseen puluunkin siivouspäivänäni. Pulunen lirkutteli tuuletusikkunaani kunnes huomasin sen ja käveli paremmille sijoille. Eikä pelännyt lainkaan vaikka vierelle meni ja vielä kameran kanssa.

Mitä pulu sanoo..? Purr? Kurr?

Olen saanut ihastella Pellavan kasvamista.

Minun pieni pallo.
 Sekä pupusten seikkailujen täyteistä yhteiselämää.

Pellava johdattaa aremman Kismonkin hurjiin paikkoihin.
Olen minä askarrellutkin kaikenlaista. Pientä sekä vähän suurempaa, itselle huviksi sekä toiselle tarpeeseenkin.

Uusia tekniikoita on kokeiltu.

Eikä pidä unohtaa partiointia, Tammileirikin tuli ja meni vauhdilla. :)