Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. tammikuuta 2015

Hunajaa ja kanelia kasvoille

Löysin jälleen ihanan ja helpon kasvonaamion ohjeen. Löysin ohjeen Pretty Sweet-blogista, mutta alunperin ohje on YouTuben nimimerkiltä AllThatGlitters21:lta.


Naamio on superhelppo tehdä, sekoitat vain hunajaa, kanelia ja halutessasi myös muskottipähkinää sekaisin ja sitten kasvoille. Kaneli ja muskottipähkinä kannattaa siis olla jauhettuna ;). Seoksesta kannattaa myös tehdä melko jähmeää, koska hunaja sulaa hieman kasvojen lämmöstä ja saattaa alkaa valumaan ikävästi. Anna naamion vaikuttaa kasvoillasi n. 15-30 minuuttia ja huuhtele pois haalealla vedellä. itselläni ainakin kaneli "rakeutui" hieman pestessäni naamiota pois jolloin sain samalla mukavan kuorinnan. Iho jäi pehmeäksi ja varmasti puhdistuikin.

Hunaja sisältää omaa antibioottia, mikä rauhoittaa pintakuivaa ja ärtynyttä ihoa. Se myös kirkastaa ja pehmentää ihoa. Paksumpi hieman rakeinen hunaja myös kuorii ihon.

Kaneli on myös antiseptinen ja saattaa suurissa määrin käytettynä aiheuttaa herkimmille pientä polttelua ja ihon punoitusta.

Naamio on siis hyvin puhdistava ja jos ei halua koko kasvoilleen ainetta levittää, niin voi käyttää sitä vaikka näppyihin. En itse osaa suurenmoisista vaikutuksista kertoa yhden kokeilun saralta, mutta uskaltanen suositella monien muiden kokemuksien kautta.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Betty Boop saapuu juhliin

 Pidimme ystäväni kanssa juhlat joihin pyysimme osallistujia pukeutumaan joksikin elokuvahahmoksi. Meitä tulikin paikalle mm. kissanaisia, prinsessoja, "jedihiiri"(jedi mikkihiiren korvilla), merirosvoa. Itse olin sitten Betty Boop, amerikkalainen lyhytelokuvien hahmo 30-luvulta.

Bettyssähän erikoisinta ja hankalinta on kasvojen tekeminen. Mekoksi kelpaa ihan perus punainen mekko, valkoinen sukkanauha, kultaiset rengaskorvakorut sekä rannekoru. Bettyllä on myös musta kiharainen tukka jonka voi toteuttaa myös peruukilla, mutta kun itse en niitä sitten löytänytkään mistään(vaikka niitä piti olla..) niin piti sitten ideoida enemmän.

Aloitetaan vaikka hiuksista, koska itsekin tein ne ensin. Ensin kiharsin hiukseni, se ei kuitenkaan oikein onnistunut, mutta toi ainakin hiukan ilmavuutta muuten latteisiin hiuksiini. Sen jälkeen värjäsin hiukseni spraymaalilla mustiksi. Maali oli hiuksille tarkoitettua ns. vappuväriä, joka teki hiukset tosi karhean oloisiksi. Värin levitimme ystäväni avulla kylpyammeessa kyykistellessäni. Väri on siitä hyvä että se lähtee helposti vedellä ja saippualla esim. juurikin ammeesta. Hiuksistakin se lähti parilla kolmella shampoopesulla eikä mitään jälkiä jäänyt hiuksiin. Kannattaa suojata iho vaikkapa pyyhkeellä, sillä ihosta se ei ihan niin helposti lähtenyt ainakaan iltaa varten, kyllä se sitten suihkussa hiuksien pesun yhteydessä lähti.

Värin löysin Cypershopista, n. 6€.
Hiusten jälkeen alkoi kasvojen laittaminen. Bettyn kulmakarvat ovat hyvin korkealla otsalla ja erikoisen muotoiset, tästä syystä alkoi omien kulmakarvojeni ahkera peittäminen. Hankin ihovahaa, joka on tarkoitettu kulmien peittoon sekä kaikenlaisten arpien yms. asioiden tekoon erilaisia rooleja varten. Omani löysin Pilapuodista Turun Puutorin laidalta, mutta saanee Punanaamiostakin, oli vain tällä erää loppu.

Jos omistat jonkinlaisen lastan, esim. maalien sekoitteluun tarkoitettua, niin käytä sitä. Itse en omista minkäänlaista lastaa joten käytin pikkulusikkaa. Otin vahaa varren päähän ja levittelin sitä  tasaisesti kulmien päälle. Vahaa kannattaa laittaa sen verran että karvat kunnolla peittyvät ja pysyvät vahan alla, muttei yhtään sen enempää. Annoin vahan mennä myös laajemmalle kuin vain karvojen päälle, mielestäni se meni niin tasaisemmin ja häivytti myös hiukan omien kulmien rajoja.

Kryolan special plastic eli ihovaha, 30g. Pilapuodista n. 11€
 Kun sain peitettyä kulmani vahalla alkoi varsinainen peittäminen öljypohjaisella meikillä. Ostin meikkini Punanaamiosta 6€:lla ja merkki on Grimas. Myyjät olivat todella mukavia ja auttoivat värin valitsemisessa. Väri kannattaa olla niin oman ihon väristä kuin mahdollista, tai jos haluaa olla mustavalkoinen Betty niin sitten tietenkin valkoista. Eli itse huomasin parhaaksi vaihtoehdoksi tuputtaa hennosti meikkisienellä kulmien päälle ja levittää siitä väri muualle kasvoihin. Seuraavassa "albiinokuvassa" kulmat näkyvät todella vähän ja kun laittaa loputkin meikit niin ei niitä paljoa tule huomattua.

Albiino. Koko kasvot meikattuna huulia myöten.
Grimas kasvomeikki.



















Tuo peittävä meikki on tosiaan öljypohjainen ja jättää kasvot vähän ikävän öljyisen oloiseksi ja puuterikin oli tosi vaikea levittää ettei kaikki maali lähtenyt mukana. En tiedä minkä moisia noita on että olisiko jotain erilaisia meikkejä jotka sopisivat tähän tarkoitukseen ja olisivat mukavampia käyttää. Illan jatkuessa huomasin myös että kulmat alkoivat rappeutua. Mahtoikohan olla niin että meikki ja ihovaha eivät sopineet yhteen vai mikä, mutta kulmat alkoivat halkeilla. Näitä halkeamia sai kuitenki hetkeksi paranneltua painelemalla sormilla. Vahahan pysyi kuitenkin vahamaisena loppuun asti, se ei kuivunut joten kulmia pystyi vielä muokkaamaan. Olisiko sitten kasvojen liike ja meikki yhdessä vahan kanssa ollut liikaa. Jotenkin uskoisin siihen että meikki ja vaha eivät sopineet yhteen.

Ripsethän Bettyllä on aika pitkät ja sellaiset piirretyt viivat vain kuten piirretyltä hahmolta voi odottaa. Laitoinkin sitten näitä mukaillessani irtoripset yläluomelle ja piirsin muutaman alaripsen nestemäisellä eyelinerillä. Tuli aika hauskan näköiset.

Ripset löytyivät Cypershopista ja jotain 6€:n luokkaa. En kyllä voi suositella, sillä liimaputkilo oli tyhjä. :(
Siinä olisi sitten kaikki Bettyn erikoisuudet, muuten tein aika "perus"meikin. Laitoin mustaa kajalia yläluomelle ja alaluomelle valkoista jonka laitoin myös hieman "ylilaitojen" jotta sain hiukan vielä pyöristettyä silmiäni. Tein myös kunnon mustat rajaukset silmiini nestemäisellä eyelinerillä jolla tein myös uudet kulmakarvani. Kulmakarvojen piirtäminen vaatii vakaita käsiä ja ne kannattaa myös hiukan hahmotella ennen varsinaista piistämistä. Itse painelin meikkikynällä pisteet linjalle johon kulma tulisi ja sitten seurasin vain merkkejä. Huulet punasin niin että piirsin itselleni korkeamman amorinkaaren ja laiton punaa kapemmalle alalle kuin omat huuleni ovat. Huulipuna pysyy paremmin kun huulet ovat kuivat ja hierot punan huuliin.

Valmis!
Lopuksi vielä punainen mekko, kultaiset rengaskorvikset sekä rannekoru ja vielä valkoinen sukkanauha jossa punainen sydän.

Kysykää ihmeessä lisää meikistä jos jotain jäi epäselväksi, päätin tällä kertaa jättää tavallisimmat asiat selittämättä ja kuvastakin kai näkee hiukan mitä on tehty.

torstai 17. tammikuuta 2013

Avokado kasvonaamio

 Olen ryhtynyt etsimään ja kokeilemaan erilaisia kasvonaamioita ja rasvoja jotta saisin kasvojeni, tai pikemminkin otsani, ihon kuivuuden edes hieman pois. En oikein tiedä minkä tyyppinen iho minulla on, kenties pintakuiva, sillä muuten ihoni kasvoilla on melko hyväkuntoista, mutta otsasta näkee että se on kuiva. Kuivuuden takia otsallani näkyy jo joitain juonteitakin. Joskus ajattelin omaavani sekaihon, sillä näppyjäkin tuli ja juuri tuolle otsa-nenä-leuka alueelle. Nyt ihoni onkin sitten muuttunut kuivemmaksi ja finnivapaammaksi.

 Ennen naamiota kasvot kannattaa vähintäänkin pestä, jopa kuorinta olisi suositeltavaa. Tällöin naamio saa parhaiten vaikutettua ihoon.

Tässä siis tämän iltainen kasvonaamioni jossa on kaikessa yksinkertaisuudessaan avokadoa sekä maitoa.


 Ensin otin avokadon hedelmälihaa jonka painelin haarukalla mahdollisimman tasaiseksi massaksi.

Avokado taisaisena massana.

Avokadon sekaan laitoin hieman maitoa jotta sain seoksesta paremmin kasvoille levittyvän seoksen.

Avokadomassa ja maito sekoitettuna yhteen.
 Sitten vain kasvoille ja 10-20 minuuttia. Naamio tuntui ihanan virkistävältä eikä kuivunut ärsyttäväksi ja kovaksi pinnaksi kasvoille, kunhan sitä ei jätä yli 20minuutiksi.

Avokadomonsteri

 Levitän naamion välillä myös kaulalle. Kaulahan kuuluu pestäkin samalla kun kasvot, joten miksei sitä voisi myös hoitaa naamioilla?


 Minä tykkään levittää kaikki naamiot siveltimellä jos seos vain mahdollistaa sen. Mielestäni se on helpompaa ja siistimpää. Käytän kaupan askarteluosastolta löytämiäni siveltimiä joiden harjakset on levitetty.

Huono kuva, mutta näkee kuitenkin kuinka harjakset ovat levällään.

 Kasvonaamio osoittautui ihanaksi ja pesun jälkeen iho tuntui ravitulta eikä lainkaan kuivalta. Jei! Pesun jälkeen laitoin tällä kertaa ensin helokkiöljyä(omin kätösin puristelin kapseleista) joka imeytyy nopeasti ja sen päälle vielä voidetta.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Ihanaisia paketteja

Sain ihanaiset pakettini Pienestä Tuoksukaupasta sekä Nappikauppa Punahilkasta. Punahilkasta tilasin isompia nappiaihioita, nauhaa sekä pari henkseliklipsua. Tarkoituksena olisi tehdä sellaiset nauhat lapasiin joilla ne roikkuvat hihoista. Tuoksukaupasta taasen tilasin dödöhylsyn, mansikka-aromiöljyä, sekä pari uutta mutta odotettua uutuutta(siis minulle uutta) meinaan vaaleanpunaista- sekä rhassoulsavea. Savista tulee varmasti hyviä naamioita. Seuraavassa paketissa pitäisi tulla vielä ensimmäisestä tilauksesta unohtuneet rasvat.

Pakkohan se mansikka-aromi oli heti kokeiltava ja sulatin vanhan huulirasvani uudelleen ja lisäilin mansikkaa. Kokeilin vielä samalla josko saisin tehtyä huulirasvasta huulikiillon lisäämällä seokseen vielä huulipunaa. Punaista mansikan makuista huulikiiltoa, nami.

Huulikiiltoon meni yllättävän paljon punaa ennen kuin se tuntui vaikuttavan väriin mitenkään. Ehkäpä tämmöseen olisi jostain saatavilla ihan tarkoituksen mukaisia värejä..?

torstai 30. elokuuta 2012

6 vinkkiä huulipunan käyttöön


 Neitssä, taas kerran, pyöriessäni törmäsin amerikkalaisnaisen pitämään blogiin Say Yes To Hoboken. Tällä oli listattuna 6 hyvää kikkaa huulipunan käyttöön ja lähinnä sen kestoon liittyen. Mielestäni ne olivat niin hyviä että ajattelin nyt jakaa ne myös täällä. :)


1. Huulipunan jäljet lasin reunalla. Nuolaise huuliasi tai lasin reunaa ennen kuin juot niin huulipuna ei tartu lasiin.

2. sekoita sävyjä. Et tarvitse monen montaa eri sävyä vaan voit myös sekoitella jo olemassa olevia. Laita alle tumman punaista ja päälle vaaleampaa pinkkiä niin saat tumman pinkin sävyn. Voi tietysti käyttää muillakin väreillä. ;)

3. Mattainen puna. Saat punastasi mattapintaisemman kun laitat ensimmäisen kerroksen päälle puuteria ja laitat uuden kerroksen punaa.

4. Tee se itse huulikiilto. Tuputtele huulillesi haluamasi sävyistä punaa jonka päälle levität huulirasvaa punan tasoittamiseksi ja kiillon aikaan saamiseksi. Halutessasi voit laittaa lisää punaa huulirasvankin päälle jos väri jää liian vaaleaksi.

5. Värjää huulien rajauskynällä koko huuli ennen huulipunan laittoa. Puna kestää kauemmin. Rajauskynän ja punan kannattaa olla sävy sävyyn tai ainakin lähestulkoon.

6. Katkenneen huulipunan korjaus. Ota itse huulipuna käteen paperin palalla jottet suttaa käsiäsi. Sulata punan katkennutta päätä tulitikulla ja liitä takaisin hylsyssä olevaan punaan.

Olen jostain kuullut myös että huulipunan katkettua sen voisi sulattaa vesihauteessa ja sitten kaataa takaisin hylsyyn. Aivan kuin tekisi huulirasvaa itse. Tätä kokeillessa kannattaa ottaa hylsystä kaikki puna pois ja vesiauteeseen.

Kasvonaamio aloesta ja hunajasta

Tämä on erittäin yksinkertainen naamio johon tulee haluamasi määrät aloe geeliä ja hunajaa. Laitoin itse n. puolet ja puolet. Käytin tässä omasta aloestani ottamaa aloegeeliä ja hunajaa joka ei ole juoksevaa. Jos et omaa aloekasvia omista niin luulisin että tämän voi tehdä myös myytävästä aloegeelistä. Kasvista otettu geeli kannattaa silottaa haarukalla painelemalla jolloin seos on helpompi levittää kasvoille.

Hunaja pehmentää ihanasti kasvot ja aloe kosteuttaa. :)

torstai 23. elokuuta 2012

Superhelppo huulirasva

Tämä on tosi helppo ja hyvä resepti myös aloitteleville kotikemisteille. ;) Öljyjä voi makunsa mukaan vähän vaihdella. Myös makuja, tuoksuja ja värejä voi halutessaan lisäillä. Olen kokeillut piparminttuaromia (jota saa ihan perus marketeista mausteiden ja leivonnaistarvikkeiden läheisyydestä) joka ei sinällään ole ainakaan omalla annostuksella antanut makua vaan enempikin sellaista ihanaa "tuntua" tai pistelyä ja ainakin lähemmissä kontakteissa huomattavan hennon tuoksun. ;) Tätä saa kyllä laittaa aika ronskisti että saa mitään vaikutusta...

Tässä on yksinkertaisimmillaan kaikki mitä tarvitset.

 Tarvitset ainesosien lisäksi kattilan jossa kiehutat vettä hiljalleen, kipon jossa sulatat ainekset (esim. perus leivontakulho) ja lusikan jolla sekoitttelet. Kulhon olisi hyvä olla koskematta veteen jottei se kuumene liikaa, voi toki käyttää myös metallista kippoa, mutta muovinen on helpompi nostaa pois lämpimästä koska se ei polta sormia. Muovikulhon sisäpohja saattaa hieman kärsiä jos pidän liian kauan liian kuumassa jotakin öljyä tai seosta.

Paljoa kuvasta ei selvää saa, mutta yritän havainnollistaa sitä miten muoviselle kipolle saattaa käydä. Pinta mennyt karheaksi ja näyttää kuin siinä olisi kiehunut jotain. Luultavasti jokin öljy tai seos päässyt liian kuumaksi, älä siis pidä hellaa liian kuumana.

Puhun seuraavissa ohjeissa kiinteistä ja nestemäisistä öljyistä, tämä siksi että joskus voiteista tulee helposti liian löysää tai jämäkkää. Olen siis todennut että näin homma toimii ilman ihmetyksiä kun öljyistä puolet on kiinteitä ja puolet nestemäisiä. Lopputulos on aina samankaltaista ja hyvän tuntuista.

1/3 Mehiläisvahaa
1/3 Kookosöljyä (voit korvata haluamallasi kiinteällä öljyllä)
1/3 Rypsiöljyä (voit korvata haluamallasi nestemäisellä öljyllä)

Olen aika mutu-tuntumalla laittanut aineita ja hyvin on onnistunut, eli ei ole niin pilkun tarkkaa. Jos haluat niin voit tietenkin myös lisätä useampiakin öljyjä esim. näin:

1/3 Mehiläisvahaa                                                                  
1/3 Kookosöljyä ja Kaakaovoita                                            
1/3 Oliiviöljyä ja Jojobaöljyä                          
                      

                           1rkl Mehiläisvahaa
                           0,5rkl Kookosöljyä   >   Kiinteät
                           0,5rkl Karitevoita   >   öljyt
Nestemäiset   <   0,5rkl Oliiviöljyä
            öljyt   <   0,5rkl Jojobaöljyä


Sulata aineet keskenään vesihauteessa. Sulaan seokseen voit lisätä makuja, tuoksuja, värejä tai muita haluamiasi ekstroja. Kaada seos sitten huulirasvahylsyihin tai purkkeihin. Jos täytät kerralla useamman huulirasvahylsyn niin ne kannattaa kiinnittää yhdeksi nipuksi kumilenkillä tai hiuslenkillä jotta pysyvät paremmin pystyssä.

Tässä pari omaa huulirasvaa. Vanhassa hylsyssä vaniljan makuista ja purkissa piparmintulla maustettua huulirasvaa.


Hylsyjä saa mm. Pienestä tuoksukaupasta jonka linkki löytyy sivusta.

Tarvikkeet saa helposti puhdistettua kun ne ensin pyyhkii paperilla ja sitten pesee tiskiaineella, pesusienellä ja kuumalla vedellä.

Vinkki: Huulirasvaa voi käyttää myös kynsinauhoihin sekä nuhan auheuttamaan nenän pielien kuivuuteen!

Sain tänään inspiraatiota myös kirjastossa käymiselle ja lainasinkin oivan nipun kirjoja jotka käsittelevät vähän eri kanteilta kotikosmetiikkaa, luonnonanteja ravintona sekä kauneuden hoidossa sekä tuoksuja. Toivottavasti intoa riittää ja saan kerrottua niistäkin ja tietenkin poimittua hyviä käytäntöjä omaankin elämään. :)

Muoks. 14.12.
Nyt kun olen taas huulirasvoja sulatellut, niin huomasin että tämä om hyvä ohje hylsyrasvaan, mutta jos meinaa laittaa purkkiin josta otetaan sormella niin rasva on hiukan kovaa. Kannattaa siis nostaa nestemäisen öljyn määrää tai vähentää vahaa niin siitä tulee pehmeämpää ja helpommin sormilla siveltävää. Kesäaikaan tuo kovempi massa on kyllä hyvää kun on sen verran lämmintä.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kuorintavoide koivunlehdistä

Strömsössä on tehty kotikosmetiikkaa Alexandran kanssa jonkin verran. Hauskoja ideoita ja ihania tuoksuja. Tämänkin tuoreista koivunlehdistä tehdyn kuorintavoiteen ohjeen löysin täältä. Aikaisemmin olen kuorinut kasvoni ja välillä hieman kroppaakin ihan vain yksinkertaisella sokeri-oliiviöljy-seoksella. Tämä oli kyllä edellistä ihanamman ja sileämmän tuntuista massaa josta eivät kuorivat ainesosat, eli suola, tippuillut koko ajan pois. Tätäkin reseptiä voinee muokata oman maun mukaan jos ei koivunlehdistä innostu. Joillakin tuoksuvaisilla kukan terälehdillä tai kuusen kerkillä voisi saada aika ihanan kuorintavoiteen aikaiseksi. Täytyykin tässä kesän aikana vielä muokata tuota reseptiä jollain konstilla... :)

Omasta massasta tuli aika vahva arominen, varmaan sen takia että lehdet ovat vasta kasvamassa ja keties myös senkin takia että tuli ehkä hippusen enemmän noita lehtiä kuin ohjeessa. Puolitin heti ohjeen, sillä tykään ensin tehdä pienemmän satsin kokeiluun ja sitten tykästyttyäni voin tehdä isomman satsin. Puolikkaasta satsista tulee n. 2 pientä pilttipurkillista.

Jos olet kuivaihoinen tai herkkis, kuten minä,  niin suosittelen käyttämään esim. sokeria suolan sijaan. Itsellä ainakin kirveli jalat vaikken ollut muutamaan päivään sheivannut eli ei pitäisi olla haavojakaan. Heti sheivauksen jälkeen kuorittaessa kirvely oli melkoisen kivuliasta ja epämiellyttävää. Luulen että itsellä on niin kuiva iho nykyään että suolat kirveltävät siksi helposti.



Näitä tarvitset:
1 dl Tuoreita koivunlehtiä. Poimi mielellään viimeistään kesäkuun aikana, myöhemmin niistä tulee hieman liian kovia.
5 dl Hienojakoista merisuolaa tai muuta suolaa
2 dl Oliiviöljyä
1 rkl Hunajaa

Tee näin:
1. Laita kaikki raaka-aineet kulhoon.
2. Sekoita aineet sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
3. Laita massa lasipurkkiin ja sulje purkin kansi tiiviisti.

Hiero kevyesti kosteaan ihoon ja huuhtele hyvin.
Säilyy huoneenlämmössä n. 6-12kk.

torstai 9. elokuuta 2012

Aknen kanssa kamppaileville

Jos kärsit aknesta ja olet valmis mahdollisesti muuttamaan tapojasi saadaksesi paremman ihon suosittelen englanninkielistä blogia nimeltään The Love Vitamin. Blogin kirjoittaja, Tracy, on itse selättänyt aknen ja kertoo mielellään mikä hänellä on akneen auttanut ja neuvoo miten sinäkin voit siinä onnistua. Blogissa käsitellään terveellisiä elämäntapoja monelta kantilta, ruokatottumuksista shamppoottomuuteen ja arjen valintoja. Videoita löytyy sekä blogista että youtube:sta, blogissa kuitenkin aina tarkemmin ja enemmän tietoa kuin pelkissä videoissa.

 Tässä pieni esittely-video.

Olen Tracyn kanssa samaa mieltä siitä että kasvoja(ja muutenkin kehoa) ei pitäisi pestä liikaa ja liian rajusti. Kuitenkin kotikosmetiikka antaa pientä iloa ja hemmottelun mahdollisuuksia niinkin arkiseen puuhaan kuin peseytyminen :)

Mustapäät, No Thanks!

Itselläni on ollut jo ties kuinka kauan mustapäiden täyttämä nenä, mutta eipä ole enää! :) Tämä taianomainen aine on sitruuna. Kyllä, sitruunalla on desinfioiva vaikutus joten mikä sen parempi tuote mustapäiden kohtaloksi.

Itse tein ensin kasvojen höyrytyksen jolla sain ihohuokoset aukaistua. Heti tämän jälkeen pyyhin kasvoni, erityisesti mustapäiden valloittamat alueet, vähintäänkin huoneenlämpöiseen sitruunamehuun kastetuilla vanulapuilla. Lopuksi huuhtelin kasvot kädenlämpöisellä vedellä. Pesun jälkeen kasvot kannattaa kosteuttaa haluamallaan tavalla. Eron huomasi heti ensimmäisellä kerralla! :)

Pieni varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan. Sitruuna on aika vahvaa tavaraa joten herkkähipiäisten kannattaa olla varovaisia. Sitruuna myös altistaa hieman enemmän auringonvalolle. Mielestäni tätä ei kannata, eikä tarvitsekaan tehdä päivittäin, ehkä enemmänkin viikottain tai silloin kun siltä tuntuu.

Käytin tätä metodia muutaman kerran varmaan parin viikon aikana jolloin sain mustapääni häviämään. Tästä on nyt vähintään pari kk enkä ole huomannut mitään tarvetta käyttää uudelleen, eli aika toimivaa. :)

Ravitseva suklainen kasvonaamio

Löysin Olotilan sivuilta Strömsön ihanan suklaisen kasvonaamion reseptin ja pakkohan sitä oli kokeilla. :) Naamiosta tuli ihanan viileä jääkaappikylmän kerman ansiosta ja jälkeen päin iho tuntui ihanan ravitulta. Yleensä kasvoni tuntuvat kireiltä pelkällä vedelläkin huuhdeltaessa, mutta naamion jälkeen sitä tunnetta ei tullut. Suosittelen siis varsinkin kuivaihoisille!

Itse jättäisin ensi kerralla kaurahiutaleet pois sillä hiutaleet meinasivat koko ajan tippua kun laitoin naamiota kasvoille. Hunajakin minulla oli aivan tavallista eikä juoksevaa ja hyvä tuli, kunhan sekoittaa sen hyvin. Tuon kermankin saa hyvin vaahtoutumaan pelkällä lusikalla eli mitään vatkaimia ei välttämättä tarvitse tämän takia sotkea. Tuosta reseptistä riittää hyvin ainakin kahteen ellei jopa kolmeen kertaan, riippuu kuinka runsaasti sitä haluaa kasvoilleen laittaa.

Kaakaojauheessa on ihon ikääntymistä hidastavia antioksidantteja, kaurahiutaleet puhdistavat lempeästi, hunaja ravitsee ja pehmentää ihoa ja kermasta saa hyödyllistä rasvaa iholle.

Näitä tarvitset:
0,5 dl kuohukermaa
2 rkl kaakaota (tummaa leivonnassa käytettävää)
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl hienonnettuja kaurahiutaleita

1. Sekoita vatkaamaton kerma, hienonnetut kaurahiutaleet, hunaja ja kaakao kulhossa.
2. Vatkaa seosta, kunnes kerma on vaahtoutunut.
3. Levitä kasvoille ja pidä n. 10-15 min.
4. Huuhtele hyvin kädenlämpöisellä vedellä.

Seos säilyy jääkaapissa n. viikon. Jämäkköityy säilytettäessä, mutta sitä voinee tarvittaessa ohentaa kermalla tai vaikka tavallisella maidolla. :)