Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityö/askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityö/askartelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Massailua

Olen jälleen hieman viisaampi kuin viimeksi. Heti pieni pläjäys faktaa. :) Olen hieman tutustunut näiden viimeksi mainitsemieni polymeerimassojen(mm.Cernit, Premo) maailmaan. Näitä massatöitä voi maalata vesiliukoisilla askartelumaaleilla uunittamisen jälkeen ja massoilla on omia lakkoja, mutta on myös yleisesti askarteluun tarkoitettuja lakkoja joita voi myös käyttää töiden lakkaamiseen.

Tein yhden kokeilun tänään. Tein rannekorun uunittamalla massalevyn taivutettuun muotoon. Olen aika tyytyväinen ottaen huomioon että tämä on ensimmäinen itse tekemäni. Tein tämänkin omasta päästäni, en edes tiedä liekö tämmöiseen jossakin ohjetta. Jos sellainen ohje löytyy niin olisi hienoa katsoa miten joku muu sen saa onnistumaan. :)

Kuvat kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, joten olkaa hyvä.


 Ensin tein mustasta massasta alustan johon tein vaaleanpunaisesta haluamani kuvion. Kuvion idea tuli muuten vanhoista muumilakanoista jotka ovat parhaillaan kuivumassa. :) Sitten kaulitsin levyn tasaiseksi. Laitoin levyn uuniin pystyasennossa ja tueksi vessapaperihylsyn.


Tässä koru on valmiina. Massa on uunissa käynnin jälkeenkin aika joustavaa, kun on noin ohuena, mutta pitää kuitenkin muotonsa. Hieman siitä muodosta tuli epätasainen, koska tuollaista pehmeää levyä on vaikea laittaa pystyyn ja täydelliseen asentoon. Ehkä se jonkun vähän paksummassa ranteessa näyttäisi hiukan paremmalta.


torstai 27. kesäkuuta 2013

Kesäinspis

Tulin töistä kotiin, aloin purkamaan kauppakasseja kun Pellava pomppii jalkojeni juureen. Ihmettelin miksi neidin korvat ovat märät, kokeilin ja huomasin niiden olevan mullassa. Seuraavaksi löydänkin kivan sotkun ikkunan alta.

Pellava on alkanut pomppimaan korkeuksiin ja unohdin laittaa tuolin pöydän alle. Pikkuinen oli loikannu tuolin kautta pöydälle ja kukkalaudalle, tiputtanut kaksi kukkaa ja rikkonut kukkaruukut, kastelukannukin oli tippunut. Kasvit on popsittu hyvällä ruokahalulla, yksi kukka luultavasti vielä tervehtyy, mutta muista ei ollut enään oikeastaan mitään jäljellä.


Minulle on tullut taas vaihteeksi kova into tehdä kaikenlaista. Olen suunnitellut ja hankkinut lisäystä sisustukseen(siitä kerron lisää kunhan saan jotain valmiiksi :), ja uutuutena olen innostunut cernit-massoista. Olen tehnyt jo vaikka mitä ja suunnitteilla on vielä lisää. Tässä jo valmistamiani koruja, suurin osa odottaa vielä kiinnitystä itse koruosioihin kuten koukkuihin tai ketjuihin.



 Yksi ensimmäisiä omasta mielestäni parhaita töitä oli tällaiset kakkukorut. Ihan niin perus juttu mitä vaan cernit-massakorujen maailmasta löytää, mutta mielestäni niin kiva tehdä ja näyttää ihanan makoisilta. :)


 Alussa tuli kokeiltua juttuja jotka epäonnistuivat. Kuitenkin säästeliäänä laitoin epäonnistuneet työt talteen ja keksinkin niille aika nopeasti uuden tarkoituksen. Tein jämistä itselleni työkaluja massan muokkaamista varten.


Olen niin tyytyväinen näihin jäätelöihini! Olivat aika haastava, mutta jotenkin vain sain ne onnistumaan mielestäni todella hyvin. :)


Pikkuinen auto oli vain hassuttelua ja siitä tuli aika hauska Autot-elokuvan autojen kaltainen symppis. Kirjatkin olivat hauska idea ja yllättävän paljon ne kirjoilta näyttävätkin.


Donitseja olen tehnyt kahta kokoa, pienemmät ovat tulossa rannekoruun ja isommat korvakoruiksi.




Vaahtokarkkien molemmat värit olen itse sekoittanut värien puutteessa. Vaalensin tummempia punaista ja sinistä valkoisella massalla. Pienet ovat tulossa rannekoruun. Idea tikkareihin tuli kun sekoitin vaaleampaa punaista ja se oli vielä kivan raidallista. Ihan hauskat niistä tulikin.


Hillakorvikset ovan mielestäni aivan ihanan väriset ja näköiset. :) Mielessä olisi tehdä vähän lisääkin ehkä hiaman eri työtavoin ja muutenkin kuin korviksia. Omput on yksiä ihan ensimmäisiä onnistuneita töitä.



Tässä tämmösiä pieniä kokeiluja ja rannekorua varten ajateltuja pieniä juitsuja.

Olen kyllä aika tiukasti koukussa näihin massailuihin. Jos joku tietää miten tai millä näihin massoihin voisi maalata niin että se pysyy niin olisin iloinen siitä tiedosta. :)

Ostin ensimmäiset massani Clas Ohlsonista, olivat semmoisessa paketissa jossa oli useampaa väriä. Pakkaukset oli pienempiä kuin yksittäin myytävät cernitpaketit. Nyt ostin lisää massaa Tiimarista ihan yksittäisinä paketteina ja huomasin että niissä massoissa on ihan tosi suuri ero. En tiedä oliko ne ensimmäiset vain kuivahtaneet vai mitä. Nämä uudet massat ovat todella notkeita ja "kosteita", kaikki sormenjäljet jäävät todella helposti ja ruusunkin kun tein niin palaset tavallaan sulautuivat kiinni. "Vanhat" massat ovat lohkeavaa tyyppiä ja niitä saa pyöritellä hiukan ennen kuin niistä kannattaa mitään alkaa tekemään. En todellakaan tiedä minkälaista massan kuuluisi sitten olla ja olen vähän ihmeissäni. Ehkä seuraavaksi kokeilen etsiä Fimo-massaa ja testaan millaista se on, tuo venyvä ei ole minun suosikkini...


Töissä pääsin ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemaan ja tutustumaan hamahelmien ihanaan maailmaan. :) Harmi ettei löydetty sellaista "piikkialustaa" johon helmet saisi kivasti järjestettyä ja pysymään paikoillaan. Tein sitten niin että järjestin helmet pöydälle leivinpaperin päälle lähelle silitysrautaa ja toivoin parasta. Olen ihan tyytyväinen lopputuloksiin, vaikka helmet eivät ihan järjestyksessä pysyneetkään. Autollakin on suu, hih. :)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

UFO laskeutuu Turkuun!

Brinkkalan pihalla on 25.5. UFO eli UnFinished Object -tapahtuma klo 11 alkaen. tapahtumassa voi vaihtaa omat keskeneräiset käsityöt toisten töihin. Näin kyllästymiseen asti katsellun ikuisuusprojektin voi vaihtaa toiseen keskeneräiseen jossa on uutuuden viehätystä. Tällöin viehätyksen voimalla voi saada jotain valmiiksikin, eikö olekin kiva idea? :)

Käsityökirppiksellä voi myydä tai ostaa käsitöitä, käsityötarvikkeita, -lehtiä, materiaaleja ja kaikkea muuta käsitöihin liittyvää. Myyntipaikka kannattaa rekisteröidä osoitteessa: http://siivouspaiva.com/. Kirppis on avoinna klo 10-16 vanhalla suurtorilla.

Pitsiunelmia -näyttely 7.6.-12.7. Taitokeskus Juseliuksessa, Uudenmaankatu 1. Avajaispäivänä 7.6. Pitsileidi Maijan pitsipenkojaiset klo 13-18. Löytöjä luvassa!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Turussa tapahtuu 15.-21.5.2013


Knit´n´Tag Turku on vihdoin täällä ja minusta tuntuu että olen puhunut siitä jo aivan liikaa. Lauantaina on kuitenkin vihdoin aika laittaa neulegraffitit paikoilleen ja auttia värikkäistä ja kekseliäistä graffitipuista.

Tapahtuma sisältää kuitenkin muutakin kuin pelkästään sen että osallistuvat tahot ripustavat graffitinsa paikoilleen. Ohjelman löytää helposti esim facebookista. Ohjelmaa on enimmäkseen pääkirjaston luona.

Ohjelmistossa on mm. kaikille vapaa graffitipaja, DJ musiikkia, reggaebändi Brother Brothers, kirjavinkkikioski, amigurumi-näyttely, näytöskehruuta ja neulelankainfo. Kannattaa käydä katsomassa ohjelmistossa aikataulu.

Tässä ohjelmisto. Teksti on todella pientä, mutta saman löytää sieltä fb-sivuilta ja saa koko ruudun kokoiseksi tarvittessa. :)

 EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI! Turussa tapahtuu paljon muutakin. Turku Design Festival järjestetään jo kolmatta kertaa, käykää tutustumassa ohjelmistoon laajemmin täällä. Alla pieni kartta missä päin tapahtuu ja mitä.


1. Muotoilijan aamupäivä 15.5.
2. Muotoilun opiskelijoiden opinnäytetyönäyttely 15.5.
3. All Things Skateboarding 15.5.
4. Versot-näyttely 15.5.
5. Silmuilla pukunäyttely 16.5.
6. Time after time-näyttely 17.5.
7. The Great Gatsby-muotinäyttely 17.5.
8. Ukkeli-työpaja 18.5.
9. Knit´n´Tag Turku 18.5, Säännöt-työpaja 21.5
10. Design by night 18.5.
11. Television kevätkarkelot: iloinen iltapäivä Katri Niskasen ja Telkkarin tyttöjen seurassa! 18.5.
12. Vintage! Kuralan kyläjuhlat 18.5.
13. Ruisrock-kioskin avajaiset 18.5.
14. Dressing Mimia Design Club nuorille 18.5.
15. JULJA-muotinäytös 18.5.
16. Retrotori ja brunssi 19.5.
17. Ekodesignmarkkinat 19.5.
18. Tulevaisuuden tekijät -brunssi 19.5.
19. Turku Fashion Flea19.5.
20. Studia Generalia -luento Erik Bryggmanista 20.5.


Harmi vain etten itse pääse ainakaan viikonloppuna osallistumaan mihinkään...

tiistai 14. toukokuuta 2013

Kukkameri


 Minulle on jäänyt vähän päälle kukkasten virkkaaminen. Nämä kukkaset ovat tulossa Knit ´n´ Tag Turku-tapahtumaan Vimman puuhun. Olen tehnyt kukkasia jo melkein 100kpl ja muutenkin osallistunut siihen ja kovin montaa asiakasta ei ole ollut graffiteja tekemässä niin olemme työkavereiden kanssa alkaneet vitsailla että siitä tuleekin minun ihan oma puu. Puuhun ei kelpuutetakaan enää muiden graffiteja kuin minun. Vitsi, vitsi..

Tämä kukkanen, jota olen tehnyt jo monta, on todella helppo tehdä. Tekasin sen päästäni, mutta varmasti monet ovat tehneet samankaltaisia aiemminkin. En ole sitten hyvä kirjoittamaan virkkausohjeita kun en niitä itse koskaan luekaan, koittakaa silti kestää. :) Toivottavasti kuvat kertovat paremmin jos jokin vaihe on epäselvästi selitetty.

1. kerros:
1. kerros: 6 ketjusilmukkaa kiinnitetty ringiksi piilosilmukalla.
Tee 6 ketjusilmukkaa ja yhdistä ringiksi piilosilmukalla. Tee renkaaseen 12 kiinteääsilmukkaa ja yhdistä ensimmäinen ja viimeinen silmukka toisiinsa piilosilmukalla.

1. kerros: Ketjusilmukkaringin ympärille tehty 12 kiinteääsilmukkaa, yhdistetty piilosilmukalla.
 Virkkaa 5 ketjusilmukkaa ja kiinnitä toiseen kiinteään silmukkaan piilosilmukalla. Toista 5 kertaa jolloin sinulla tulisi olla 6:n terälehden aihiot.
1. kerros: 5 ketjusilmukkaa kiinnitetty joka toiseen kiinteäänsilmukkaan, toistettu 5krt.



Tee lenkkiin 1 kiinteäsilmukka, 6 pylvästä sekä 1 kiinteä silmukka. Toista 5 kertaa, jolloin kaikki 6 terälehteä ovat valmiit. Yhdistä viimeisen ja ensimmäisen terälehden reunat piilosilmukalla. Katkaise lanka.


Nyt sinulla on valmis yksinkertainen kukkanen!


Jos jatkat kukan sisempien terälehtien tekoon, voit tässä vaiheessa halutessasi vaihtaa eriväriseen lankaan.


 2. kerros:
Tee terälehden sisälle 1 kiinteäsilmukka, 5 pylvästä sekä 1 kiinteä silmukka. Toista 5 kertaa, jolloin jokaisen ison terälehden "sisällä" pitäisi olla pienempi terälehti. Yhdistä viimeisen terälehden reuna ensimmäisen terälehden reunaan piilosilmukalla ja katkaise lanka.



Vedä langanpäät kukan nurjalle puolelle ja voit vielä viimeistellä ne solmimalla ja leikkaamalla lyhyemmiksi.

Nyt sinulla on kaksikerroksinen ja kaunis kukkanen valmiina! Näitä kukkasia voi pitää vaikka rintakoruina tai tehdä niistä hiuskoristeita kiinnittämällä pinniin tai hiuslenksuun.




Tänä lauantaina 18.5. klo: 10.00 alkaen olemme ripustamassa graffitejamme Aurajoen rannan puihin. Tervetuloa katsomaan! :)

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Korukarnevaali

Korukarnevaali on 27.4. pidettävä Helsinkiläinen koru-, asuste- ja korutarvike tapahtuma. Tapahtuma kuullostaa todella hienolta, valitettavasti itsellä on jo tuo päivä buukattu täyteen, mutta menkää te muut ja kertokaa minulle millaista oli!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Tuunaa kassi!



Nonniin. Mä olen tässä pääsiäisen jälkeen vaihtanut Juseliuksesta Vimmaan joten muutama päivä on ollut vähän jännempää. Vimmassa on kyllä todella mukava henkilöstö ja muutenkin siellä on nyt ollut todella mukava olla.

Meillä oli tänään kassien painantaa Your move-tapahtumassa ja innostuttiin me ohjaajatkin noita hiukan tekemään kun oli taukoa. Meillä oli valmiita finnfoamin paloja joihin ensin kevyesti piirrettiin haluttu kuvio, sitten pisteltiin kynän terällä ja lopuksi vielä yhdistettiin pisteet vetämällä kynää pisteestä pisteeseen. Kuvio kannattaa painaa kunnolla jottei väri tuki kuviota jolloin kuvio ei tule näkyviin kun sen painaa kankaalle. Kuvioita painaessa kassille, tyynyliinalle tms. jossa on useampi kangas päällekkäin kannattaa kankaiden väliin laittaa voi- tai leivinpaperia jottei maalit mene läpi toisellekin kankaalle.



Tekstit täytyy tässä tekniikassa tehdä peilikuvana.
Valmis lehti-sabloona.
Valmis mansikka-sabloona.

Kun kaikki halutut kuviot on painettu voi kassin joko antaa kuivua rauhassa tai kuivattaa hiustenkuivaajalla. Kun kaikki maali on kuivanut otetaan pala voi- tai leivinpaperia ja silitetään kassi sen läpi. Maali kiinnittyy kankaaseen ja siitä tulee pesunkestävä kun sitä silittää kolmella(3) pisteellä 2-3minuuttia.

Kannattaa kurkata myös postaukseni vehnäjauhobatiikista.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Knit ´N´ Tag Juseliuksessa


Taisinkin jo mainita tästä Knit ´N´ Tag Turku tapahtumasta, mutta nyt ovat alkaneet Juseliuksen ilmaiset kurssit joihin voi mennä tekemään neule- tai virkkauskoristeitaan. Kaikki langat ja muut tarpeet löytyy paikan päältä, mutta jos omistat jämälanka varaston niin lankoja otetaan kyllä mielellään vastaankin.

Kurssipäivät:
 4.4. Klo 17.30 -19.45
 18.4. Klo 17.30 - 19.45
 25.4. Klo 17.30 -19.45

torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäislöytö


Kävin töiden jälkeen hakemassa askartelutarvikkeita ja poikkesin samalla Sokoksessa, tai no lähinnä sinne Eurokankaaseen olin matkalla. Kun olin jo lähdössä pois törmäsin pääsiäistarvikkeiden alepöytään, noh, pakkohan se oli katsastaa. Löysin sieltä aivan ihanan suloisten pupumunien tarvikepakkauksen -50% ja ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähteekö se mukaan vai ei. Nyt siis saan neulahuovutella kaksi ihanaa pupumunaa pääsiäisen ratoksi. :)


Paketista on iloa myöhemminkin sillä mukana tuli kaksi kappaletta huovutusneuloja.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Avaimenperä

Jostain muistui mieleeni tällainen avaimenperä ja aloin sitten tekemään moisia. Tehtiin myös sudareiden kanssa ja oppivat kaikki aika helposti. Näihin voi käyttää matonkude varastonsa.

Nyt yritän tehdä yksinkertaisen vaihe vaiheelta ohjeen sen enempiä sepustelematta.

Tämä avaimenperä kasvaa tehdessä ylöspäin pitkäksi madoksi ja voit tehdä siitä joko neliskanttisen tai pyöreän.

Neliskanttinen mato solmittuna lenkiksi.

Pyöreä hieman keskeneräinen mato.

Ensimmäinen vaihe.
 Leikkaa matonkuteista kaksi pätkää ja aseta ne kuvan osoittamalla tavalla avainlenksun kanssa.

Toinen vaihe.
Kolmas vaihe.









 Kolmas vaihe: nauha menee myötäpäivään seuraavan nauhan YLI.

Neljäs vaihe.



Viides vaihe.

















Kuudes vaihe.
Seitsemäs vaihe.




















Kahdeksas vaihe.

Ensimmäinen kerros on valmis. Seuraavat kerrokset tehdään samalla tavalla. Jos haluat pyöreän madon teet kaikki kerrokset samaan suuntaan, tässä esimerkissä siis myötäpäivään. Jos taas haluat neliskanttisen madon teet joka toisen kerroksen myötä- ja joka toisen vastapäivään.

Tältä pitäisi madon hännän näyttää.
Voit viimeistellä nauhan haluamallasi tavalla tai olla viimeistelemättä. Madon toisenkin pään voi solmia avainrenksuun niin että madosta tulee lenkki tai sitten sen voi jättää suoraksi ja matonkuteiden päät voi vaikka jättää viimeistelemättäkin, mato kun ei lähde kovin helposti purkaantumaan itsestään.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ruokailuvälinepussi ja vehnäjauhobatiikkia

Teimme sudareiden kanssa ruokailuvälinepussit vehnäjauhobatiikilla koristellen. Tämä on todella helppo ja hieno kankaan koristelutapa. Ohjeet löytyvät täältä.

Tarvitset:
- Vettä
- Jauhoja
- Lääkeruiskun tms. kukaan ei myöskään kiellä käyttämästä esim. lusikkaa.
- Kankaan
- Kangasvärejä
- Siveltimen
- Silitysraudan
- Ylimääräistä kangasta suojaamaan silitysrauta mahdollisilta väritahroilta.

Ensimmäiseksi tehdään vesi-jauho seos. Seoksen pitää olla sen verran paksua jotta siitä jää kankaalle jauhokerros. Sitten seos laitetaan ruiskuun ja aletaan tekemään haluttuja kuvioita. Kuviot voivat olla ihan yksinkertaisia viivoin piirrettyjä tai sitten seoksella täyteen värjättyjä kuvioita.

Vesi-jauho seoksella tehdyt kuviot on rypistelty ja saatu halkeilemaan.

Kuvioiden annetaan kuivua kunnolla jonka jälkeen alkaa rypistely. Voit ottaa kankaan käsiisi ja rypistellä niin että jauhokuviot halkeilevat tai sitten voit ihan sormin painelemalla tehdä halkeamia. Värjätessä väri menee halkeamista kankaalle muttei vehnäjauhon alle.

Seuraavaksi alkaa kankaan värjäys. Pöytä kannattaa suojata mieluiten sellaisella materiaalilla joka imee itseensä mahdolliset läpi menevät maalit ja siten nopeuttaa kuivumista. Itse käytin tavallista pahvilaatikosta revittyä pahvia. Kangas kannattaa teipata tai neulata pahviin tai pöytään kiinni jotta värjäys on helpompaa.

Käytin EMO:n valmiita kangasvärejä ja ohensin sitä hieman vedellä. Maali oli pienen ohennuksen jälkeen todella helppo levittää. En kyllä edes kokeillut millaista väri olisi ollut laimentamattomana, mutta näytti sen verran kiinteältä että halusin hieman ohentaa.

Kangas kiinnitettynä pahviin ja maalattuna.
Kun kangas on kuivunut värjäyksen jälkeen tuleevehnäjauhokuvioiden poisto. Poisto tehdään yksinkertaisesti sormin nyppimällä tai vaikka ruokailuveistä apuna käyttäen. Tällöin alkaa kuvio jo paljastua.

Kuvio näyttää halkeilevalta tai kuluneelta kuivuneeseen jauhokuvioon tehtyjen halkeamien takia.

Laita silitysrauta lämpenemään kolmelle pisteelle. Värjätyn kankaan ja raudan väliin kannattaa varuiksi laittaa jokin kangas jottei mitään väriä kiinnity rautaan. Kuuma rauta kiinnittää värin kankaaseen jolloin siitä tulee pesun kestävä.

Varotoimenpide, kangas työn ja raudan välissä.

Kangas pestään vielä vedellä jotta loputkin vehnäjauhot lähtevät pois.

Kankaasta huuhdellaan loputkin vehnäjauhot pois vedellä.

Pesun jälkeen kankaan voi jälleen silittää jotta ompelu halutuksi tuotteeksi olisi helpompaa.

Silitä kangas hieman kostutettuna jolloin kangasta on helpompi lopputyöstää.

 Ompelin kankaan pussiksi ja yläreunaan laitoin kujan. Nauhaksi laitoin matonkudetta kun ei kotoa muuta löytynyt, mutta sudarit tekivät nyörin langoista pyörittämällä.

Valmis!
 Näin sain itselleni uuden ja omatekoisen ruokailuvälinepussin tuleville partioreissuille. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen.